Pääsisältö
Villit
Villit
Vepsä, Anna, Vepsä, Anna, Jaatinen, Aija, Lehtinen, Lasse, Rönkkö, Jaakko, Tikkinen, Hannele

Villit — Kuopion koulun nousu ja uho

Villit

Kuopion koulun nousu ja uho

Hinta nyt38,00 €
(33,48 € alv 0 %)

Kuvaus

Kuopiosta tuli 1980-luvulla virkeä kuvataidekaupunki, jonne muutti nuoria, vastavalmistuneita taiteilijoita. Lehdistön ”Kuopion kouluksi” nimeämän ryhmän vaihtelevan kokoonpanon keskeisimpiä voimahahmoja olivat Markku Kolehmainen (s. 1951), Pentti Meklin (s. 1952), Pauno Pohjolainen (s. 1949) ja Teemu Saukkonen (s. 1954). 1980-luvulla väylät Eurooppaan avautuivat, ja figuratiivinen maalaustaide teki vahvan paluun saksalaisessa uusekspressionismissa, jota edustivat ”die neuen Wilden”, uudet villit. ”Kuopion villit” uudistivat paikallista taidetta ravistelevalla, provokatiivisella ja häiriköivällä tyylillään. 1980-luvun talouskasvun myötä taiteen kysyntä kasvoi Suomessa räjähdysmäisesti. Taideteokset kasvoivat kokoa, julkista taidetta hankittiin runsaasti ja galleriatoiminta kukoisti. Taidekentän vaurastuminen päättyi 1990-luvun lamaan. Siihen mennessä myös Kuopion koulukunnan taiteilijat olivat hajaantuneet omille teilleen.

Määrä

Lukumäärä
Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Villit — Kuopion koulun nousu ja uho
Tekijät
Vepsä, Anna (Kirjoittaja)
Vepsä, Anna (Toimittaja)
Jaatinen, Aija (Kirjoittaja)
Lehtinen, Lasse (Kirjoittaja)
Rönkkö, Jaakko (Kirjoittaja)
Tikkinen, Hannele (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789527611111
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja
Ilmestymispäivä
28.1.2026

Kustantaja
Kustannusosakeyhtiö Parvs
Painos
2026
Julkaisuvuosi
2026
Kieli
suomi
Sivumäärä
95
Tuoteryhmät
Etusivu
Uutuudet
Kuvataide
Kirjastoluokka
70 TAIDE. TAIDEHISTORIA
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
maalaustaide, kuvataide, taide, uusekspressionismi, figuratiivinen taide, kuvataiteilijat, taidemaalarit, koulukunnat, taidehistoria, historia
Avainsanat
taide, maalaustaide, 1980-luku, Kuopio, kuvataide

Suosittelemme myös