Pääsisältö
Eino Ruutsalo
Eino Ruutsalo
Home, Marko

Eino Ruutsalo — Kineettisten kuvien maalari

Eino Ruutsalo

Kineettisten kuvien maalari

Hinta nyt36,00 €
(31,72 € vat 0 %)

Product description

Kuvataiteilija ja elokuvantekijä Eino Ruutsalo (1921-2001) aukoi maamme taidekentällä 1960-luvulla uusia uria yhdistelemällä ennakkoluulottomasti eri ilmaisumuotoja ja toteuttamalla teoksiaan yhteistyössä muusikoiden, runoilijoiden ja tanssijoiden kanssa. Hänen laaja tuotantonsa sisältää muun muassa grafiikkaa, maalauksia, veistoksia, visuaalista runoutta, kollaaseja, valokineettisiä teoksia, dokumenttielokuvia, pitkiä näytelmäelokuvia ja kokeellisia lyhytelokuvia. Ruutsalon teoksia pääsi jo 1960-luvulla esille merkittävissä kansainvälisissä yhteyksissä, muun muassa Fluxus-taiteen kanssa. Ruutsalon kokeellisia lyhytelokuvia oli 1960- ja 1970-luvuilla levityksessä Yhdysvalloissa, ja niitä esitetään yhä edelleen kansainvälisissä taidemuseoissa ja elokuvatapahtumissa.

Tämä ensimmäinen elämäkerta Ruutsalosta julkaistaan syyskuussa 2021, jolloin hänen syntymästään tulee kuluneeksi 100 vuotta. Teos pohjautuu Marko Homeen samaan aikaan valmistuvaan taidehistorian väitöskirjaan.

Quantity

Quantity

Hardcover
Delivery in 1-3 workdays

Title Eino Ruutsalo — Kineettisten kuvien maalari
Authors Home, Marko (Author)
Product number 9789527226834
Product form Hardcover

Publisher Kustannusosakeyhtiö Parvs
Edition 2021
Publication year 2021
Language Finnish
Pages 175
Product family Other Subjects
Visual Arts
Sculpture
Finnish library classification 70 TAIDE. TAIDEHISTORIA
YSO - General Finnish ontology taidemaalarit, elokuvaohjaajat, kineettinen taide, valotaide, abstrakti taide, ekspressionismi, elokuvataide, estetiikka, ilmaisu, kokeellisuus, taide, taidekäsitykset
Key words taide, taide-elämä, elokuva, abstrakti ekspressionismi, kineettinen taide