Pääsisältö
Eino Ruutsalo
Eino Ruutsalo
Home, Marko

Eino Ruutsalo — Kineettisten kuvien maalari

Eino Ruutsalo

Kineettisten kuvien maalari

Hinta nyt36,00 €
(31,72 € alv 0 %)

Kuvaus

Kuvataiteilija ja elokuvantekijä Eino Ruutsalo (1921-2001) aukoi maamme taidekentällä 1960-luvulla uusia uria yhdistelemällä ennakkoluulottomasti eri ilmaisumuotoja ja toteuttamalla teoksiaan yhteistyössä muusikoiden, runoilijoiden ja tanssijoiden kanssa. Hänen laaja tuotantonsa sisältää muun muassa grafiikkaa, maalauksia, veistoksia, visuaalista runoutta, kollaaseja, valokineettisiä teoksia, dokumenttielokuvia, pitkiä näytelmäelokuvia ja kokeellisia lyhytelokuvia. Ruutsalon teoksia pääsi jo 1960-luvulla esille merkittävissä kansainvälisissä yhteyksissä, muun muassa Fluxus-taiteen kanssa. Ruutsalon kokeellisia lyhytelokuvia oli 1960- ja 1970-luvuilla levityksessä Yhdysvalloissa, ja niitä esitetään yhä edelleen kansainvälisissä taidemuseoissa ja elokuvatapahtumissa.

Tämä ensimmäinen elämäkerta Ruutsalosta julkaistaan syyskuussa 2021, jolloin hänen syntymästään tulee kuluneeksi 100 vuotta. Teos pohjautuu Marko Homeen samaan aikaan valmistuvaan taidehistorian väitöskirjaan.

Määrä

Lukumäärä

Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke Eino Ruutsalo — Kineettisten kuvien maalari
Tekijät Home, Marko (Kirjoittaja)
Tuotetunnus 9789527226834
Tuotemuoto Kovakantinen kirja

Kustantaja Kustannusosakeyhtiö Parvs
Painos 2021
Julkaisuvuosi 2021
Kieli suomi
Sivumäärä 175
Tuoteryhmät Muut aiheet
Kuvataide
Kuvanveisto
Kirjastoluokka 70 TAIDE. TAIDEHISTORIA
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto taidemaalarit, elokuvaohjaajat, kineettinen taide, valotaide, abstrakti taide, ekspressionismi, elokuvataide, estetiikka, ilmaisu, kokeellisuus, taide, taidekäsitykset
Avainsanat taide, taide-elämä, elokuva, abstrakti ekspressionismi, kineettinen taide

Suosittelemme myös